torstai 20. maaliskuuta 2014

Kaija

Pieni punamekkoinen Kaija kantaa aina laukkua mukanaan ja osallistuu Prinsessan teekutsuille. Lisäksi hän uskaltaa ratsastaa dinosauruksilla ja saattaa matkustaa Muumilaaksoonkin.

ps. Tällainen pieni nukke valmistuu parissa illassa ja on vaikka mukava tulijainen kylään vietäväksi.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Hatuttaa...

Erilaisia pipoja ja myssyjä on hauska tehdä. Mukavinta on se että ne valmistuvat nopeasti ja niitä on kiva näperrellä samalla kun miettii että mitähän sitä tekis. Tässä muutamia tekeleitäni. Lippapipo on itselläni ollut kovassa käytössä ja niitä tuli viime talvena kymmenkunta virkattua eri väreissä ja hieman erilaisilla pinnoilla. 


Samalla ohjeella, mutta hieman muunneltuna on valmistettu myös tämä leijonankeltainen lippapipo.

Tämä punakirjava myssy on neulottu käyttämällä raidoissa ohutta lankaa ohuilla puikoilla (sileää neulosta) ja paksumpaa lankaa paksummilla puikoilla (1o, 1n joustetta).

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Superpoika

Moni pieni (ja vähän isompikin) poika haaveilee tulevansa isona supersankariksi. Näin myös minun poikani. Tämä Super-Viljami syntyi kuitenkin sattumalta kun aloin kokeilla pienen nuken valmistusta. Ajattelin pitkään että prinsessa tästäkin tulee, mutta kasvoista tulikin jollain tapaa poikamaiset...ja niin syntyi supersankari. Viitta tietenkin on tärkeä osa superin varustusta.

Lisäksi tässä super sankarissa on se hyvä puoli, että sen voi ottaa yöksi kainaloon ja sitä on helppo kuljettaa mukana, kun mahtuu vaikka takin taskuun.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Jakaranda puu

Jakaranda puun tarina alkoi (minun osaltani) helmikuussa 2012 kun kuvataiteilija Anna Ruth kysyi osaisinko tehdä virkkaamalla oman mallin jakaranda puun kukasta. Haaste vaikutti mielenkiintoiselta.

Etsin kuvia puusta ja tein muutamia kokeiluja erilaisilla langoilla, mitä kotoa sattui löytymään.

Anna oli tyytyväinen työhöni ja sovimme että yritän tehdä hänelle Jakaranda puu teokseen ainakin 100 kukkaa. Virkkasin kukkia lähinnä iltaisin, kun lapset olivat jo nukkumassa.

Se oli mukavaa näpertelyä. Ensimmäiset 70 kukkaa valmistuivat suunnilleen kolmessa viikossa, minkä jälkeen Anna totesi että tarvitseekin ehkä kuitenkin hieman enemmän kukkia...

No lopulta jatkoin virkkaamista suunnilleen lokakuulle saakka ja marraskuussa pystytettyyn Vahinko näyttelyyn Jakaranda puun kukkia oli valmistunut 760 kpl. Näistä itse olin virkannut 667 kpl ja loput oli minun mallini mukaan virkanneet Aino- Maija Laitinen ja Tuula Jämbeck.

Kukkia ei ole tehty yhden kaavan mukaan vaan ne ovat yksilöitä kaikki hieman erilaisia,pienempiä ja suurempia, sileitä ja röpelöisiä, niin kuin kukat luonnossakin ovat.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kavereita

Aloitin amigurumien virkkaamisen pari vuotta sitten ja aluksi tulikin tehtyä jos jonkinlaista kaverusta. Tässä rokkikissa Hektori partoineen päivineen. Valmistettu pääasiassa Rose mohair langasta.

Mukaan pääsee myös ensimmäinen tekeleeni. Vihreä pupu on nimeltään Luigi ja tehty ihastuttavan karmivasta vanhasta vihreästä.
Lisäksi joukkoon mahtuu vielä yksi avaruuden muukalainen, joka muotoutui tehdessä. Karmivaa siitä ei saanut tekemälläkään, vaan eikös se sovi joukkoon ihan hyvin? 
Ensimmäisten joukossa valmiustui myös tämä mustavalkoinen nalle, jolle ilmettä tuovat eri kokoiset silmät. Punainen huivi lämmittää nallukkaa mukavasti. Pääsköön hänkin siis mukaan kaverusten joukkoon.

Pikku rinssessan pieni laukku

Tämä n.5cmX8cm kokoinen söpöys on virkattu jämälangoista hetken mielijohteesta. Etuosaan on ommeltu virkattu kukka ja taakse virkattu pala,joka oli koekappale erään huivin ohjeesta.

(Huivin tekeminen jäi,koska se tuntui lopputulokseen nähden liian työläältä.)

Pienet mintunväriset napit kruunaavat karkkisen kokonaisuuden.

Malli omasta päästä tekemisen lomassa :-).